Suomessa keräännyttiin reilu vuosi siten kansalaistorille
kansanedustajan puheiden takia ja nyt tulevana lauantaina kokoonnutaan taas.
Syynä on edelleen rasismi, mutta nyt syynä on sen kärjistyminen.
En tunne pahoinpitelyn seurauksena kuollutta, en tiedä kuka
hän oli tai mitä hän teki, mutta tiedän sen, että hän on kuollut, koska
rasistiseen äärioikeistolaiseen ryhmään kuulunut pahoinpiteli hänet.
On monta asiaa, joita en ymmärrä. Nyt joudun turvautumaan
vain lehdistä lukemaani, koska se on ainut tieto, joka minulla on.
Olen luullut, että julkisella paikalla ei saa kokoontua tai
järjestää tapahtumia ilman lupaa. En tiennyt, että luvan saa lähettämällä
poliisille vain tiedon tapahtumasta. Tiedon, jossa ei edes kerrottu järjestäjän
olevan äärioikeistolainen rasistinen ryhmä. Ilmoitukseksi riitti tämä viesti ja
paikalle ei lähetetty poliiseja, koska resursseja tähän ei ollut.
Pahoinpitely tapahtui yli viikko sitten, mutta mitään tietoa
pahoinpitelystä ei kerrottu julkisuuteen. Vähäisemmätkin asiat ovat päätyneet
lehtien sivuille. Nyt ei kuulunut mitään. Pelkkä pahoinpitely olisi pitänyt
uutisoida, koska se oli tapahtunut äärioikeistolaisen tilaisuuden aikana.
Uhrin isä julkaisi Facebookissa koskettavan tarinan poikansa
kohtalosta sen jälkeen, kun poika oli kuollut pahoinpitelyn aiheuttamiin
vammoihin. Myönnän, että minäkin epäilin ensin tarinan aitoutta, koska
nykyaikana on niin helppo väärentää asioita, en halunnut tämän olevan
mahdollista. Ennen kaikkea en uskonut, koska en ollut kuullut tapahtuneesta
mitään. Olin aivan varma, että poliisi ei voi vaieta näin tärkeästä asiasta.
Olin kuitenkin väärässä ja asia oli juuri niin kuin uhrin
isä kirjoitti. Asian tultua julkisuuteen oli poliisinkin pakko ottaa kantaa
tapahtuneeseen, mutta edelleen vältellen ja selitellen. Tapahtuman järjestänyt
Suomen vastarintaliike, jonka toimintaa poliisi tietääkseni seuraa, oli
julkaissut mediassa kuvamateriaalia jo viikon ajan, mm. kuvia maassa makaavasta
verilammikossa makaavasta uhrista. En ole katsonut kuvia, minulle riittää tieto
kuvien olemassaolosta, minun ei tarvitse nähdä niitä. Kuvista kuulemma näkyy,
että tapahtuman aikaan paikan ohitti poliisiauto. Poliisi kuitenkin selitti,
että tämä auto liittyi johonkin toiseen tehtävään. Kuva oli lehtitietojen mukaan
otettu vain 15 minuuttia ennen pahoinpitelyä. Tilanne on varmasti ollut uhkaava
jo silloin. Poliisi ei ollut kuulemma tunnistanut SVL:n lippua. Siis MITÄ?
Poliisi ei tunne äärioikeistolaisen rasistisen ryhmän lippua? Nauraisin, jos
tapahtumat eivät olisi niin traagiset. Nuori mies kuoli, koska poliisi
ei tunnistanut lippua eikä sen takia puuttunut tilanteeseen. Ja siksi, että joku vihaa ulkomaalaisia, siis nuori mies kuoli.
On sanottu, että lainsäädäntöä pitäisi kiristää, mutta erilaisissa
blogeissa ja artikkeleissa on sanottu, että nykyinen lainsäädäntö antaa jo
mahdollisuuden puuttua äärioikeiston toimintaan. Kyse on halusta puuttua
rasismiin. Nykyisessä hallituksessa on kuitenkin osallisena puolue, jolla on
läheiset yhteydet äärioikeistoon, ei siis ole kovin yllättävää, että
rasistiseen toimintaan ei puututa.
On kuitenkin lohduttavaa nähdä, että on myös toisin
ajattelevia. Lauantaina järjestetään mielenosoitus otsikolla Peli poikki –
Rikotaan hiljaisuus. Osuvasti sanottu, koska tähän asti on todellakin ainakin
vallanpitäjien suunnalla oltu kovin hiljaa. Ymmärrän, että puoluejohtajat,
hallitus ja presidentti eivät kommentoineet asioita ennen poliisin vahvistusta,
mutta silti hiljaisuus on ollut pelottavaa. Eikö rasistinen rikollinen toiminta
olekaan kiellettyä Suomessa? Eikö presidentin pitäisi heti ottaa kantaa näin
järkyttävään tapahtumaan? Eikö hallitusta todellakaan kiinnosta maan asiat? Ensin
mielipiteensä kertoi opposition edustajat sitten vastahakoisesti hallitus ja
lopulta presidentti.
Osallistuin todella mielenkiintoiseen sosiaalisia medioita
käsittelevään tapahtumaan pari viikkoa sitten. Siellä puhuttiin
perussuomalaisten vaalimenestyksestä, joka tuli täydellisenä yllätyksenä
monille. Luennoitsija selitti tapahtunutta sillä, että sosiaalisessa mediassa
samankaltaiset, samoinajattelevat muodostavat eräänlaisia kuplia, joiden
ulkopuolelle muodostuu toisia aivan erilailla ajattelevia kuplia ja nämä eivät
tiedä toisistaan, jolloin perussuomalaisten vaalimenestys tuli yllätyksenä
monille.
Toivottavasti näin ei ole rasismin kanssa. Toivottavasti
kyse on vain pienestä ahdasmielisestä osasta kansaa. Ainakin rasismi ja tämä
SVL on tuomittu monilla rintamilla voimakkaasti. Toivottavasti lauantain
tilaisuuteen osallistuu satoja, tuhansia ihmisiä, jotka täyttävät
kansalaistorin rasisminvastaisilla puheillaan.
Toivottavasti sinäkin osallistut.
Kansalaistori klo 12 – 15. 24.9.2016 Peli poikki – Rikotaan
hiljaisuus.
Minä en valitettavasti voi osallistua, koska olen töissä,
mutta ajatuksissani olen mukana.
Aina rasismia
vastaan.
Mareetta
P.S. 15 000 - 20 000 osallitui eilisiin Peli poikki - Rikotaan hiljaisuus -mielenosoituksiin. Mahtava määrä ihmisiä. Kiitos kaikille osallistujille. Yhdessä rasismia vastaan ja suvaitsevaisuuden puolesta.
P.S. 15 000 - 20 000 osallitui eilisiin Peli poikki - Rikotaan hiljaisuus -mielenosoituksiin. Mahtava määrä ihmisiä. Kiitos kaikille osallistujille. Yhdessä rasismia vastaan ja suvaitsevaisuuden puolesta.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar