lördag 13 maj 2017

Mauno Koiviston muistoa kunnioittaen


Olin vain 12-vuotias, kun Mauno Koivistosta tuli presidentti. Siihen aikaan politiikassa vaikuttivat kokeneet politiikan ammattilaiset eivätkä mitkään julkisuuden takia julkisiin virkoihin valitut. Mauno Koivisto oli todellinen ammattilainen. Hän oli turvallinen ja osaava johtaja Suomelle. Lapsuudessani Kekkonen oli monille sama asia kuin presidentti, koska Urho Kekkonen oli toiminut presidenttinä niin pitkään. Minulle se ainoa oikea presidentti oli ja on aina ollut kuitenkin Mauno Koivisto. Demarina tietenkin, mutta myös ihmisenä. Koiviston ajama politiikka teki 80-luvun ydinsodan ja Neuvostoliiton ja USAn huonojen suhteiden leimaamasta vuosikymmenestä kuitenkin turvallisen. Vaikka ydinsodan uhka Suomessa oli 80-luvulla todellinen, oli Koiviston johtama Suomi turvallinen. Jotenkin myös Maunon ja Tellervon lopulta yli 60 vuotta kestänyt avioliitto vaikutti siihen, että Koiviston presidenttikausi oli vakaa ja turvallinen.
Presidenttiyden jälkeen näin Koivistot muutaman kerran kaupungilla ja joskus olin myös samaan aikaan teatterissa. He olivat näyttävä pari pituutensa takia, mutta myös siksi, että heitä ympäröi jonkinlainen aura. Heitä ei voinut olla huomaamatta. Mauno Koiviston sairastuminen muistisairauteen kosketti myös. Lähipiirissä on useampia muistisairauteen sairastuneita. Muistin menettäminen on ehkä raukkamaisin sairaus, jonka tiedän. Koulutetut ja älykkäät ihmiset menettävät vähitellen itsenäisyytensä, muistonsa. Perheenjäsenet, omaiset ja tutut menettävät vähitellen läheisen ihmisen.
Mauno Koivisto oli hieno presidentti ja olen surullinen hänen kuolemastaan. Tuntuu, että jokin merkittävä aikakausi loppui eilen, kun Koivisto kuoli.

Mareetta

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar