Ensimmäisen kerran näin Vain elämää -formaattiin pohjautuvan ohjelman Ruotsin telkkarissa, siellä ohjelman nimi on Så mycket bättre. Sanoin kavereille ja kirjoitin mm. Facebook-sivulleni, että tämä on onnistunut formaatti ja ohjelma pitäisi saada nopeasti myös Suomeen. Mietin jo silloin mielessäni mielenkiintoisia artisteja, joita voisi laittaa samaan ohjelmaan ja miten ohjelma mahdollisesti toimisi Suomessa.
Seuraan
erityisesti ruotsalaista musiikkia ja suurimmat suosikkini tulevatkin juuri Ruotsista.
Suomalaista musiikkia tunnen todella huonosti ja laulajien nimet ovat tulleet
tutuksi vain lehtien sivuilta ja lööpeistä.
Odotan aina
mielenkiinnolla tietoa siitä, ketkä ovat uuden kauden esiintyjät. Tämän vuoden artisteista tunsin vain Hectorin ja Mikko
Kuustosen tuotantoa. Kausi ei herättänyt minussa erityisiä intohimoja, mutta tietenkin olen seurannut ohjelmaa.
Ohjelmaa toteutetaan Suomessa ja Ruotsissa hieman eri tavalla..
Suomessa artistit alustavat valittuja kappaleita videopätkillä ja kappaleista näytetään vain lyhyet versiot.
Ruotsissa painopiste on keskusteluissa ja siinä, mitä artisti haluaa
paljastaa pöydän ääressä. Yllätyksiä tulee enemmän. Ja kappaleet esitetään kokonaan. Suomessa iltapäivälehdet paljastavat
koko ajan etukäteen asioita ohjelmasta ja pilaavat näin ohjelman katsomisen. Varsinaisessa ohjelmassa ärsyttää eniten spiikkaajan teennäinen ääni, jonka pitää joka välissä mainostaa kuvauspaikkaa
ja kertoa, mitä ohjelmassa tehdään. Olen täysin varma siitä, että jokainen ohjelmaa seuraava tietää, mistä on kyse eikä sitä todellakaan tarvitse joka välissä kertoa katsojille.
Ennen ohjelmaa minulla oli
vahvat ennakkokäsitykset monista artisteista. Ohjelman
hienous on juuri siinä, että ennakkoluulot ja
ennakkokäsitykset karisevat
varsinkin silloin, jos artistit ovat mukana avoimella asenteella ja ovat valmiit
avautumaan ja paljastamaan millaisia ovat oikeasti.
Suvi Teräsniskan musiikkia en
tuntenut ollenkaan, mutta hän on ihastuttanut
todella kauniilla äänellään ja on ehdottomasti paras laulaja tämän kauden esiintyjistä. Ehkä koko kauden koskettavin hetki oli se, kun Suvi Teräsniska liikuttui kyyneliin sanoessaan, että on vain laulaja. VAIN laulaja? Toivottavasti muiden osallistujien rohkaisevat kommentit auttavat häntä tajuamaan, miten erinomaisen hyvä hän on.
Mikael Gabrielia en tuntenut ollenkaan. Hän edustaa musiikkia, jota en kuuntele lainkaan. En ole ihastunut niinkään hänen versioihinsa vaan enemmänkin siihen, miten hän on avautunut ja romuttanut sen mielikuvan, jonka olin hänestä lehtien otsikoiden perusteella muodostanut.
Chisun musiikkia en myöskään tuntenut aikaisemmin, mutta myös hän on yllättänyt positiivisesti hienoilla versioillaan ja positiivisella persoonallaan.
Suurimmat ennakkoluulot minulla oli kuitenkin Lauri Tähkästä. Mutta jokaisella versiollaan hän on valloittanut minut. Muistaakseni hän sanoi ensimmäisessä Vain elämää -jaksossa ettei ole kuin vain laulaja. Minut hän on kuitenkin vakuuttanut nimenomaan tulkitsijana ja muusikkona, parhaiten hän onnistui Hectorin kappaleessa Tuulisina öinä.
Hectorin ja Mikko Kuustosen musiikista tykkäsin jo ennestään. Varsinkin Mikko Kuustonen on juuri niin sympaattinen kuin luulinkin. Kauden artisteista vain Anna Puu on minulle edelleen vieras niin hänen musiikkinsa kuin hän ihmisenä.
Vain elämää -formaattia rasittaa sama asia kuin useita kansainvälisiin formaatteihin perustuvia ohjelmia. Ne on käsikirjoitettuja ja ainakin minua epäilyttää, miten aitoja näytetyt tilanteet ovat. Muutamat kaverit ovat sanoneet, että eivät tykkää ohjelmasta juuri sen takia, koska artistit ovat niin epäaitoja ja laskelmoivia. En tiedä, uskon kuitenkin, että näemme ja saamme artisteista aika aidon kuvan. Ainakin suurimmasta osasta.
Så mycket bättre Ruotsissa on lämminhenkisempi kuin Vain elämää Suomessa. Tämä saattaa osin johtua myös siitä, että tunnen monet ruotsalaisista artisteista jo entuudestaan ja tiedän myös paljon heidän taustoistaan. Myös esitettävät kappaleet ovat minulle tuttuja. Kuten sanoin suomalainen musiikki on minulle vieraampaa ja useat artisteista ovat olleet minulle aivan vieraita ennen osallistumistaan sarjaan.
Mareetta
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar